Timo Kapanen:
Etelään talvella pelaamaan, mutta minne?
Vuosi aikaisemmin olin vaimoni (Runa Åkerberg) kanssa Reima Kaijan kursseilla Aurinkorannikolla. Asuimme Fuengirolassa vaimoni kouluaikaisen luokkakaverin huoneistossa n. 2 km keskustasta hyvällä paikalla meren rannalla kerrostalossa. Asunto on sittemmin myyty, joten uudet suunnitelmat piti keksiä.
Tampereelta järjestettiin suoria lentoja Kanarian saarille Tenerifalle. Ne kiinnostivat. Lähdöt olivat vain ikävästi tiistai-iltasin. Ei kovasti kiehtonut lähteä yötä vasten matkaan. Selvittelin Tenerifan kenttien hintoja. Green feet pyörivät n. 60 euron kieppeissä ja ylikin. Sähköpostitse ei mitään viikkoalennuksia luvattu. Tutui vähän liian arvokkaalta. Kahdeksi viikoksi päätettiin kuitenkin jonnekin lähteä.
Green fee?
Vuoden takaa olivat tuttuja Mijaksen molemmat kentät, Lauro sekä La Calan eteläinen ja pohjoinen. Olimme ottaneet La Calasta hinnaston ja tsekkasimme sen nyt netistä. Edelleen siellä oli voimassa marraskuun lopulta tammikuun loppuun viikon paketti (7vrk) kahdelle (228€/pelaaja) yhteisellä golfautolla, siis €32,60 kierros. La Calassa on ainakin kaksi ruotsalaista caddymasteria, joitten kanssa on myös puhelimitse helppo asioida, koska vaimoni äidinkieli on ruotsi. Jos starttiajat olisi haluttu varata Suomesta etukäteen niin Visaa olisi pitänyt puhelimitse vinguttaa. Vaikutti siltä, että Ajat löytyisivät paikan päälläkin.
Lento?
Malagan aamulentoja Finnairilla oli perjantaisin. Lauantaina olisi ollut joustavampi lähteä. Nyt piti pieniä työjärjestelyjä sopia. Lento tilattiin pari kuukautta ennen matkaa.
Asunto?
Kämpäksi oli saatava sellainen, jossa voi itse valmistaa sapuskat. Asuinpaikan varasimme suomalaiselta Par-1 firmalta. Ensin nettiä, sähköposteja ja sitten soiteltiin. Meitä kiinnosti pientaloalueelta keskeltä kaupunkia oleva asunto. Olohuone, makuuhuone, keittokomero, kylpyhuone, yhdistetty ruokailutila ja eteinen. Tietenkin parveke myös. Plussana oli TV-Finlandia, pysäköintitilat ja vartioitu alue. Hinnat: 390 €/viikko, 640 €/2 viikkoa ja 780 €/3 viikkoa. Kaupungin ulkopuolelta olisi löytynyt halvempiakin asuntoja.
Auto?
Auton olimme vuokranneet edellisellä keralla Hannu Lappalaisen firmalta. Kaikki toimi hienosti joten nytkin varasimme sieltä Ford Focuksen Sedanin. Pienempänä olisi tarjolla ollut Opel Corsa. Isommasta päästä Mondeota ja tila-autoja. Hinta: Focus 394 €/2 viikkoa. Omavastuu vahinkotapauksessa 180€.
Matkalle
Tammikuun 17 päivän aamuyönä etukäteen varatulla farmaritaxilla Tampereen linja-autoasemalle ja Paunulaisella Vantaalle.
Lähtöselvitys meni sujuvasti. Kummallista on se, että bägien lentokuljetus (50 €/kpl) täytyy maksaa selvityksessä eikä etukäteen lipun kanssa. Odotuskaljojen tilalle nyt vichyä ja koneessakin mehua. Finnairin viimeistä paikkaa täynnä oleva kone oli liki puolituntia myöhässä nousuun päästessä. En tiedä hidastiko tapahtumia portilla olleen vanhemman herran terveyden tila. Kentän ensiapuryhmä mittasi ainakin verenpainetta häneltä. Minulta jäi havaitsematta pääsikö mies kyytiin vai ei.
Perillä Malagassa
Perille saavuttiin saman verran myöhässä kuin lähdettiinkin. Matkatavaroita odoteltiin taas pitkään, liki puolituntia.
Kiiteltiin itseämme, että älyttiin ostaa pyörälliset matkabägit. Taskussa muuten kannattaa olla euron kolikoita, jotta laukuille saa kärryn.
Autolle
Autovuokraamon henkilö oli tutulla paikalla ulostulon oikealla puolella nimikylttimme kanssa. Kaveri auttoi tavaroittemme hinauksessa ja maksoi automaattiin pysäköintimaksun. Ilmastoitu Diesel Focus (ajettu 10.000 km) oli läheisellä parkkipaikalla. Bägit mahtuivat hyvin poikittain ja pä ällekkäin takapenkille. Suuret matkalaukut päällekkäin peräkonttiin. Paperit täytettiin ja Visaa vingutettiin manuaalisesti kuulakärkikynällä vetäen. Selostettiin auton tärkeimmät toiminnat, sovittiin palautuksesta kahden viikon päästä perjantaina kello 10 ylätasanteelle sekä kerrattiin vielä ajo-ohjeet ulos.
Kämpille
Lentoasemalta soitettiin Par-1:n Sepon kännykkään ja sovittiin tapaaminen huoltoasemalle ennen Fuengirolaa. Onnistuimme ilman harhapolkuja ajamaan suoraan paikalle. Seppoa saimme kuitenkin odotella parikymmentä minuuttia. Sää oli onneksi aurinkoinen ja lämmin. Peräkanaa ajeltiin kaupungin läpi Pueblo Lucian alueelle. Nostopuomi saatiin avatuksi numerokoodia näppäilemällä ja päästiin ajamaan asuinalueen sisälle. Talojen korkeus vaihteli 2- 4 kerroksen välillä. Pysäköintipaikat löytyivät molemmille autoille asunnon läheltä. Alhaalla käytävään oli lukittu rautaportti. Talossa oli 4 kerrosta ja hissi. Alue oli oikeastaan parempi kuin olimme olettaneet. Toisen kerroksen asunto oli hyvä. Plussaa oli lämmitetty lattia kylppärissä. Saatiin kahdet avaimet. Yllättävää oli, että kämppää ei voinut maksaa Visalla vaan käteisellä (tai sitten etukäteen pankkiin Suomessa). Eihän meillä tietenkä än sellaisia rahoja ollut. Nostimme sitten myöhemmin automaatista euroja ja kävimme toimistolla maksamassa seuraavana päivänä.
La Calaan
Tulopäivänä ajoimme n. 25 kilometrin päähän La Calan kentälle. Varasimme seitsemän starttia ja saimme "kausilipun" ja loven Visatiliimme. Otimme ajat maanantaista sunnuntaihin. Pohjoiselle kentälle 4 ja eteläisille 3 vuoroa. Saimme oikeastaan aika vapaasti valita. Aikamme vaihtelivat välillä 9.20 - 11.50. Aurinko nousee n. 8.30 ja laskee n. 19. Molemmilla kentillä on korkeuseroa huomattavasti enemmän mihin meillä on totuttu. Eteläisen kentän väylät ovat hieman kapeampia. Pohjoisessa on suuremmat korkeuserot. Kummassakin olimme aiemmin selvinneet kärryjen kanssa.
Ruokaostoksille Euromarketiin
Olimme aikaisemmin tottuneet asioimaan paikallisessa Euromarketin ostoskeskuksessa. Pysäköintitilat ovat kunnossa ja itse marketissakin on hyvät valikoimat ja ne ovat selkeästi esillä. Siellä on kaikkiaan jotenkin kotoisen oloinen tunnelma. Paitsi, että hinnat ovat edulliset. Kuusi muovikassillista peruselintarvikkeita ja juomia maksoi n. 100 euroa. Joukossa oli jo viskit, ginit väkevät ja miedot viinit sekä tusina olutta. Tietenkin myös pari 5 litran vesipulloa.
Kokkaamista
Keittiön hellassa oli keraaminen pinta. Meitä oli evästetty toiminnan erikoisuudesta: Säätönappuloiden toiminta poikkesi hieman normaalista. Kun levyn nappula on väännetty pienelle onkin levy oikeasti täysillä ja päinvastoin. Omana havaintona oli lisäksi, että oikeanpuoleiset levyt toimivat erikoisesti. Kun etumaisen nupista kiersi lämpöä kuumenikin takimmainen levy ja päinvastoin. Vasemmalla puolella toiminta oli taasen normaalia. Teflon paistinpannut oli poltettu melko pilalle. Sovittiin Par-1:n Sepon kanssa, että ostetaan uusi pannu ja kuittia vastaan saadaan hyvitys. Myöhemmin huomasimme uunin käytöstä, että se kanaa paistettaessa laukaisee useaan otteeseen automaattisulakkeen, joka oli kuitenkin helppo näpäyttää eteisen seinästä taasen päälle.
Käytännön asioita
Pankkiautomaatti oli autosisääntulon lähellä viereisessä korttelissa. Samoin pieni valintamyymälä. Ravintola olisi ollut jo samassa yhteisössä. Roskat ja pullot vietiin kadunvarteen säiliöihin. Linja-auto ja rautatieasema olivat muutaman korttelin päässä. Kauppahalli melkein samassa korttelissa. Pää ostoskatu "junakatu" korttelin pä ässä. Rannalle oli viiden minuutin kävelymatka ja läheisyydessä satoja ravintoloita. Lähin sairaala näkyi parvekkeeltamme. Alueelle oli useita kävely-sisääntuloja lukituista porteista. Niiden oikaisevan käytön oppi pikkuhiljaa.
Markkinoilla ja rannalla
Lauantain otimme kevyesti. Kiersimme paikallisella markkinapaikalla. Se oli vajaan kilometrin päässä. Valtavalla alueella, jossa oli myynnissä uutta ja vanhaa. Vaikka mitä. Jopa antiikkisen näköisiä puisia golfmailoja. Markkinat ovat myös tiistaisin, mutta ei aivan niin laajana tapahtumana. Pitkällä hiekkarannalla pari urhoollista oli vedessä pulikoimassakin me tyydyimme oluisiin yhdessä lukuisista rantakuppiloista. Hinta oli 1€/pullo.
Rangella
Sunnuntaina päätettiin harjoitella golfin peluuta. Suuntana Mijas, koska se on lähellä ja sen range oli tuttu Reima Kaijan kursseilta. Siellä kannatta ostaa rangen vieressä olevasta toimistosta esim. viiden korin pallokortti. Ei kannata jäädä lyömään matoilta vaan kiertää toiselle puolelle lyöntialuetta, josta voi lyödä ruoholta. Yleensä siellä on oma palloautomaatti, mutta kannattaa tähyillä onko se paikalla. Ehkä varmuudeksi voi viedä ensimmäiset pallot toimiston päästä automaatista.
Par 3 radalla pallot katoavat
Rangelta suuntasimme La Calan suuntaan ja siitä ohi David Leadbetterin opistolle, jossa on myös range sekä 6 väyläinen par 3 rata. Kiersimme bägejä kantaen ja palloja etsien. Ruuhkaa ei ollut. Kenttä ei ollut lainkaan helppo. Ensimmäisellä teellä multa taisi jo kadota pari kolme palloa. Onnistuikohan neljäs avaus. Lyhyet, pitkät tai sivuille suuntautuneet lyönnit menivät puskiin. Palloja katosi kahdella kierroksella molemmilta yhteensä reilusti toistakymmentä. Pusikoista oli mahdoton mitään löytää. Parien teko oli yhtä tuskaa.
Pallokaupoilla
Pallohävikki oli niin suuri, että La Calan tienvarren pallotrokareilta piti täydennystä hakea. Pallot olivat enimmäkseen 20 kpl pusseissa. Merkkipallot maksoivat 15 euroa ja sekalaiset 10 euroa pussi. Myöhemmin ostin 60 sekalaista palloa kahdella kymmenellä eurolla hukattuani ensin arvokkaammat merkkipallot. Kannattaa pitää sopiva raha taskussa, ettei joudu ostamaan ylimääräistä.
Liikenteessä
Varasimme golfkenttämatkaamme aina reilusti aikaa. Lähdimme n. tunti ja vartti ennen tee-aikaa. Kaupungista oli aivan lyhyt ja ruuhkaton reitti moottoritielle, mutta joskus oli Mijasiin erkanevaan liikenneympyrään jonoa ja myös siitä eteenpäin. Alueella rakennetaan paljon. Betoni- ym. työmaa-autot tukkivat liikennettä . Mihasin kentän kohdalta meno väljentyy ja loppumatka on hiljaista. Liikenneympyrässä on aina etuajo-oikeus, mutta sekaan mahtuu kun on tarkkana. Kyllä sen nopeasti oppii. Aamuvuorot olivat sikäli paremmat, että asuinaluultamme löytyi paremmin parkkitilaa. Aina kuitenkin mahduimme. Joskus keltaisen viivan kohdalle. En tiedä minne olisimme pysäköineet jos alue olisi ollut aivan täynnä.
Buggylla ajelemaan
Toimistosta saatiin lähtökortti ja buggy-kortti, jolla sai sitten viereisestä buggy-varastosta starttiavaimen. Autot olivat aina hyvin valmiiksi lähtösuunnassa. Ajelimme ensin parkkipaikalle lastaamaan bägit kyytiin sitten puttailemaan harjoitusgreenille. Havaitsimme, että oli hyvä mennä etuajassa teeauspaikan startterille esittäytymään. Joskus lähdöt olivat liki vartinkin etuajassa. Startterille piti esittää lähtökortin lisäksi myös "season ticket" ja kertoa tasoitus. Olimme onneksi alittaneet viime kesänä viralliset vähimmäistasoitukset (Miehet 26 ja naiset 36), joten nyt ei tarvinnut yhtään narrata. Saimme etäisyysmittarin ja greenikartan. Mittari perustuu ilmeisesti gps-navigaattoriin. Se näyttää aina etäisyyden greenin etulaitaan. Joskus se näyttää pitemmillä väylillä alussa esim. "bunkkeri vasemmalla 150m". Nappulaa painaen päästään helposti seuraavaan kohteeseen. Alkupäivinä laitetta käytettiin ahkerasti, mutta kun tottui matkojen arviointiin niin laite kulki vain auton mukana. Greenikartassa oli greenit jaettu keltaisiin, punaisiin, vihreisiin ja sinisiin lohkoihin. Kolot oli asetettu aina saman värisiin paikkoihin. Siten pystyi vähän tsekkailemaan lipunpaikkoja vaikkei tarkasti greenille nähnytkään. Meidän tasoisilla pelaajilla sillä ei ollut suurta merkitystä. Tyytyväinen sai olla aina greenille yleensä päästessään (kuten kotimaassakin).
Korkeuseroja ja mailanvalintoja
Suomessa emme tietenkään ole tottuneet niin korkealle nostettuihin greeneihin, mitä täällä löytyi. Melkein poikkeuksetta lyötiin greeneille ylöspäin ellei sitten joskus alas. Nostettujen greenien vaikeutena oli etenkin alussa liian lyhyen mailan valinta lähestymiseen. Pallot tössähtivät aina greenin etujyrkänteeseen. Rupesin valitsemaan paria numeroa suurempia mailoja, mitä etäisyys edellytti. Se tietenkin auttoi jos lyönti vain onnistui. Useimmiten jäätiin aina eturinteeseen tai sitten liideltiin greenin yli. Pohjoisen par 5 väylä on siitä erikoinen, että lyödä än koko matka alaspäin.
Pelikavereita
Joka kerta oli muita pelaajia kanssamme. Englantilaisia, saksalaisia, norjalaisia ja hollantilaisia. Yleensä eläkeläispariskunta, jonka kanssa oli leppoisaa pelata. Eivät he sen kummempia onnistujia olleet kuin mekään. Mukavia yleensä etenkin englantilaiset. Kerran Bristolista kotoisin ollut englantilaispariskunta kutsui meidät pelin jälkeen baariin, jossa juttua riittikin. He kohteliaina tarjosivat kaljat.
Pelikorttien tarkastelua
Aurinko laskeutui vastakkaisten rakennusten taakse puoli kuuden aikoihin illalla, mutta sitä ennen oli tietenkin hauska rentoutua erilaisilla juomilla terassillamme ja tutkailla pelikortteja. Ei siinä kyllä yleensä kokonaisuuksilla voinut hekumoida. Lyöntejä kertyi yleensä 110-120. Bogey pisteissä sai olla jotakuinkin tyytyväinen jos ylitti 20. Runa taisi kerran päästä 31:een. Minulla oli alun perin tavoite päästä ainakin kerran alle sadan lyönnin. Haaveeksi se jäi. Aina katosi palloja mielestäni hyvilläkin lyönneillä. Saattoivat pompata päällystetyltä buggytieltä pensaikkoon. Mielialaani nostatti pitkän aikaa kuitenkin yksi onnistunut birdie eteläisen kentän par-5 väylällä, jonka hcp oli 1. Kerran taas eteläisellä lähti alku kulkemaan hienosti: par, bogey, par. Mutta sitten pallo katosi seuraavalla väylällä hienon lyönnin jälkeen ja feelis läsähti. Jäin ilman tulosta reiältä, kun ei tullut mieleenikään lyödä varapalloa.
Buggy ajo kyllästyttää
Kahdella ensimmäisellä kierroksella meillä oli upouusi sähkömoottorivetoinen golfauto. Myöhemmin polttomoottorilla varustettu. Uutuuden viehätys oli tietenkin kivaa, mutta autosta huolehtiminen kävi vaivaksi. Buggylla sai huristella vain pä ällystetyillä teillä. Väylille piti aina kävellä ja jättää auto tielle. Sitten sitä piti aina palata hakemaan vaikka joutuisampaa olisi ollut jatkaa suoraan seuraavalle lyönnille, useimmiten. Liikunta jäi vähälle kun ylämäet yleensä joutui ainakin toinen ajamaan auton kanssa. Auton lisäksi jouduimme vaimon kanssa vielä huolehtimaan ja kuljettelemaan toistemme mailoja väylälle, kun sopivaa ei ollutkaan patikkamatkassa. Kärryllä tai kantobägillä olisi edennyt aivan yhtä ripeästi.
Sää
Voi sanoa, että ilmat suosivat. Tuulista kyllä oli. Vain yhtenä pelipäivänä oli shortsikeli. Kerran meidät yllätti pieni sade eteläisen väylän greeniltä 17 alkaen. Pelikaverimme saksalainen pariskunta lopetti siihen ja ajeli buggyllä klubille pois sateesta. He tosin olivat jäseniä ja pelasivat kausimaksulla. Me tietenkin jatkoimme, muttei tarvinnut edes kaivaa sadeasuja esille. Sen verran vähäistä veden tulo oli. Ei häirinnyt meitä pä ätösväylällä. Eräänä yönä myrskysi ja vettä tuli rankasti, mutta aamusta alkaen oli poutaa. Muutamat väylät olivat paikoittaen usean päivän aika kosteita. Enimmäkseen aurinkopaistoi, mutta tuulelta piti suojautua. Ilmeisesti epävakain säätila aurinkorannikolla on joulukuun puolesta välistä 2 viikkoa eteenpäin. Silloin sateet ovat yleisiä.
Kulttuurimatka Alhambraan
"Vapaapäivänä" teimme matkan moottoritietä (n.170 km) pitkin Granadaan Alhambraan . Se on arabien perustama linnake n. tuhannen vuoden takaa. Todella näkemisen arvoinen taidokkaine mosaikkihuoneineen, pilareineen, vesialtainen ja puutarhoineen. Jostain syystä Alhambran kylttejä seuratessamme jouduimme Granadan ruuhkiin. Takaisin tullessa pääsimme suoraan isoja teitä ohi kaupungin. Nopeudet ovat kovia maanteillä. Jos oli 80 km/t rajoitus ja me ajelimme mittarin mukaan 90 painelivat kaikki rekatkin meistä ohitse. Moottoribaanat eivät ole niin oikoisia kuin meillä. Oli hieman aluksi outoa ajella jyrkissä kaarteisissa alamäissä kun sivukaiteetkin olivat likellä. Vähän myös stressaavaa. Matkan jälkeen aurinkoisella ja suojaisella kotiterassilla oli kuitenkin mukava rentoutua.
Pelikierros Laurossa
Varasimme suomalaisten ja ruotsalaisten suosimalta Lauron kentältä peliajan paripäivää aikaisemmin. Tasoituksella 35,5 ei saanut aamuaikoja. Otimme ensimmäisen "twilight time" vuoron klo 14. Se oli huomattavasti halvempikin. Normaali hinta on 46€ ja pariskunnilta 88€. Twilight time oli meiltä 72 euroa. Lauro on vaatimattomampi kenttä kuin La Cala. Voisi verrata Messukylää ja Lake Sidea noin kotoisesti. Kärryt ovat aina maksullisia (n. 4€). Kiersimme kantobägeillä ruotsalaisen eläkeläispariskunnan kanssa rauhallista tahtia. Päästettiin pari porukkaa ohittamaankin. Ehdimme hyvin läpi ennen pimeän tuloa. Laurossa joutuu jostain syystä pelailemaan aika paljon oliivipuitten seassa. Eikä se ole ainakin minusta yhtään hauskaa. Muutama viikko aikaisemmin oli avattu 18 väylän lisäksi 9 uutta. Me pelasimme väylät 10-18 ja uudet. Mukavampi siellä olisi kiertää 1-9 ja uudet. Sillä 1- 9:ssä on jotenkin vaihtelevampi maasto, korkeuseroja enemmän ja vähemmän oliivipuita.
Paljon rakennetaan
La Calaan on rakenteilla 18 uutta väylää. Matkalla La Calaan rakenteilla on "Santana"- nimistä kenttä ä. Mijas ympäristöineen saa muistaakseni 3 uutta kenttää. Asumuksia rakennetaan hurjasti. Hinta taso on verrattavissa Helsinkiin. Green feet nousevat. Hinnat ovat kuulemma tuplaantuneet viidessä vuodessa. Ensi vuonna La Calan viikkopaketti on noussut 240 euroon (€ 34,30/kierros). Kerta green fee on 66 euroa
Ostoksilla
Mijasin tienvarrella on vasemmalla puolella uusi golfvarustekauppa "Golf 56 out let". Siis varastomainen myymälä. Se näkyy hyvin tielle. Ostimme mekin sieltä jotain. Esim. Wilsonin nahkaiset hanskat maksoivat 10-12 euroa. Liikkeessä oli merkkituotteita ja myös oudompia nimiä. Ei mitään valtavia valikoimia, mutta ihan kiintoisa paikka, kun pysäköintikään ei ole ongelma. Visa muuten käy.
Paluumatkalle
Onneksi tapamme mukaan lähdimme hyvissä ajoin paluuaamuna ajelemaan Malagan kentälle. Ajoimme epähuomiossa lentokentän "Airport"- liittymän ohi. Se oli jotenkin niin vaivaisen pieni, etten oikein huomannut noteerata sitä. Jouduimme Granadaan vievälle moottoritielle. Josta sitten joskus pääsimme oikealle ulos ja liikennevaloissa u-käännöksellä takaisin. Kylttejä tähyillen ja onnellakin pääsimme kuitenkin ajoissa kentälle. Vuokraamon edustaja heilutteli kentän yläväylällä. Hänellä oli kärryt valmiina matkatavaroita varten. Nopea auton tarkastus ja kun tankkikin oli täytetty ei lisämaksuja tullut.
Jonotusta lähtöselvityksessä
Saimme jonotella yli 3 varttia selvityksessä. Syyksi sanottiin, että matkatavarahihnat eivät toimineet. Mitään tsekkauksia ei tehty. Sitten kun 3 jonoa eteni huomasimme jossain vaiheessa, että seisomme kahdesta jonosta toisessa joilla on yhteinen selvitystiski. Kolmas jono eteni vauhdilla, mutta ei siihen kehdannut tietenkään kesken kaiken hännille vaihtaa.
Euron etu
Oli helpottavaa, ettei kentän kaupoissa tarvinnut väkipakolla tuhlata viimeisiä valuuttoja. Baarissa taasen tuntui kivalta kun ei ollut ajettavaa autoa odottamassa Vantaalla, vaan sai hyvällä omallatunnolla maistella lähtöoluet.